Täällä ukkosti viime yönä peräti neljä tuntia yhteen menoon. Kuuntelin ukkosta, se meni välillä kauemmas ja palasi jälleen takaisin. Käänsin kylkeä ja yritin nukkua, mutta mites nukut kun ulkona on helvetillinen meteli. Koira pelkäs ja tuli jossain vaiheessa mun luo. Pakko se oli sänkyyn ottaa viereen, kun toinen niin pelkäsi. No, sekään ei tietenkään parantanut nukkumista, kun koira lämmitti siinä vieressä.

Tänään on ilma ollut kuin kasvihuoneessa. Kävin läheisessä kirjastossa, matkaa ehkä noin 500 m. Kun pääsin sinne, olin aivan hiestä märkä, samoin kotiin tullessa. Oli 21 astetta lämmintä ja kosteaa. Vähän väliä sataa vettä. Saapa nähdä ukkostaako ensi yönä.

Lapsena pelkäsin öisiä ukonilmoja mielettömästi. Äidin ja isän sänkyyn ei saanut mennä turvaan, ei myöskään tullut mieleen ilmaista omaa pelkoaan. (Kai siitä oli joskus huomautettu ivallisesti ja lapsihan oppii nopeasti.) Pelosta täristen olin kokonaan peiton alla ja kuuntelin ääniä. En uskaltanut laittaa mitään ruumiinjäsentä peiton ulkopuolelle, vaikka siellä oli tuskallisen kuuma. Joskus salamat näkyivät peiton läpi. Muistan yhden ainoan kerran isäni tulleen lohduttamaan mua ukonilmalla. Muistaakseni hän "rakensi" tyynyistä jonkinlaisen esteen, etten nähnyt salamointia.

Pienempänä olin usein serkkujeni luona Pohjanmaalla. Siellä kaikki lapset menivät vanhempiensa sänkyyn ukonilman ajaksi, minä mukana. Olin kovin hämmästynyt siitä, koska meillä sellainen ei olisi tullut kuuloonkaan. Silloin ei pelottanut. Eikä pelota nykyäänkään - onneksi!