Nukuttiin koko porukka aamulla pitkään, minä klo 10:en ja tytöt vähän kauemmin. Näin sen pitääkin olla. Muinoin omassa nuoruudessani vanhempani olivat hereillä hyvissä ajoin aamuisin. Kun me lapset nousimme ylös lähempänä klo 12, oli usein jo ruoka-aika. Oli aika tylsää mennä suoraan sängystä ruokapöytään, ei siinä ruoka oikein maistunut. En ole koskaan käsittänyt, miksi piti aina pitää niin tiukasti kiinni kellon ajoista. Eikö olisi voinut syödä, kun suurimmalla osalla porukkaa oli nälkä. Meillä? Eipä tietenkään! Tärkeintä oli, että totutut kaavat säilyivät. Kun kerran vanhemmilla oli nälkä puolen päivän aikaan, sai nuoriso tyytyä siihen.
Olin koirien kanssa lenkillä aamupalan jälkeen. Ei Sohvi enää jaksa kävellä kuin pienen matkan. Mukaan pitää päästä ja joka paikka nuuskia. Täytyy kai vanhalle neidille välillä tuo koiran ilo suoda (siis nuuskiminen ja omien hajujen jättäminen), vaikka matka ei enää kovin pitkä olekaan.
Kun tulin lenkiltä, innostuin kuokkimaan kukkapenkkiä. Olin jo hetken aikaa tuumaillut, että pitäisi ryhtyä siihen hommaan. Nyt oli sopiva inspiraatio tähän työhön. Laajensin viime syksynä kukkapenkkiäni kolmella neliöllä. Sain Irmeliltä paljon perennan taimia. Ilokseni ne näyttävät selvinneen talvesta. Vaikka eilen satoi ropisemalla, maa ei ollut kovin märkää. Saisi varmaan sataa viikon, että maa kastuisi kunnolla. Kun vielä pöyhin maata, se kuivui tietenkin lisää. Ensin ajattelin kitkeä vain yhden kukkamaan eli sen suurimman, mutta kun sain sen tehtyä, kuokka ikään kuin suuntasi itse itsensä toiselle kukkamaalle. Paikkoja kivisti, mutta pakko oli vain tehdä homma loppuun. Olin aika tyytyväinen lopputulokseen. Istutin vieä pari pussia Lidlistä ostamiani perennoiden sipuleita. Saas nähdä mitä niistä tulee. Tarkoitus olisi kääntää vielä hiukan nurmikkoa uudeksi kukkapenkiksi, että saan loputkin sipulit maahan.
Hain varastosta vesiletkun valmiiksi, että voin illalla kastella penkit. Mutta hui hai! Letkun suutin oli rikki ja sain vedet päälleni. Vähän niinkuin olin ounastellut. Nimittäin letku jäi syksyllä ulos pakkasten tuloon saakka. Tottakai siellä oli vettä, joka jäätyi suuttimeen ja rikkoi sen.
Tässä muutamia kuvia pihasta.
Näistä helposti huomaa uuden kukkamaan rajan. Toivottavasti se jo tänä kesä hiukan kuroutuu umpeen vanhan kanssa.
Nämä tulppaanit ovat jostain syystä minikokoisia eli noin 10 cm korkeita.
Ainakin toinen Irmelita saamistani pioneista on selvinnyt talvesta, katsotaan miten toisen kanssa kävi.
Olo on kuin hakatulla. Toivottavasti en ole huomenna kipeämpi.
Kommentit