Kävin viime torstaina psykiatrilla. Masennus nostaa jälleen päätään ja on hyvä varautua tulevaan pimeyteen, joka mulle on hyvin raskas vuodenaika. Masennuslääkitystä (Efexor) nostettiin, samoin kuin mielialaa tasaavaa lääkitystä (Seroquel). Olen nyt syönyt niitä vajaan viikon enkä voi sanoa vaikutuksesta vielä mitään. Lähinnä olen väsynyt, koska Seroquel väsyttää.

Eilen yhtäkkiä tajusin olevani sairas. Eihän terveet syö tuommoisia määriä lääkeitä kuin mitä minä tällä hetkellä. Sairauteni pysyy "piilossa" noiden lääkkeiden ansiosta, vähän samoin kuin diabeetikoilla. Pääasia että syö lääkkeet. Siis Efexor, Seroquel, Deprakine, Thyroxin + kromi, sinkki ja E-epa.

On ihan hyvä unohtaa oma sairautensa eikä jatkuvasti piehtaroida siinä, mutta välillä tekee myös hyvää miettiä asiaa. Ilman lääkkeitä olisin todennäköisesti aika tuuliajolla omien mielialavaihteluideni kanssa. Toisaalta lääkkeet tekevät tunne-elämästä tasaista, välillä  liikaakin. Lääkitys myös väsyttää. Kello on nyt yksi ja olen nukkunut yöllä 11 tuntia eli herännyt klo 11 ja olen tällä hetkellä väsynyt ja hiukan tokkurainen. Vertaan helposti itseäni  entiseen minääni, joka jaksoi touhuta kaikenlaista ja sai paljon aikaan. Tällä hetkellä monen asian tekeminen on työn takana. Kun "annan periksi laiskuudelle", syytän itseäni. Jospa voisin mieluummin ajatella, että sairaus ja siihen liittyvä lääkitys tekevät musta väsyneen enkä jaksa touhuta kuten ennen. Eli olisin itseäni kohtaan armollisempi. Sairauden vuoksihan olen eläkkeellä, en laiskuuden tms.