Olen pohdiskellut tekemisiäni, täytymisiäni ja tekemättömyyttäni.  Miksi jatkuvasti mietin, että syksyllä mun pitäisi tehdä jotain hyödyllistä, vaikkapa kirjoittaa novelleja. Miksi en voi vain olla  ja katsoa, mitä elämä tuo eteen? Monena vuonna olen jo tässä vaiheessa suunnitellut syksyä ja miettinyt harrastuksiani, keramiikkaa, kalligrafiaa, kirjapiiriä jne.  Nyt mikään ei tunnu houkuttelevalta. Miksi pitäisi?  Miksen voisi vain maata sohvalla koko talven ja mädäntyä siihen, jos se tuntuu  mukavalta.  En kuitenkaan kestä sellaista, mutta onhan aina olemassa KIRJAT, joiden kanssa maata.  Nyt kesällä en ole kovinkaan paljon saanut luettua, kiitos Dostojevski-projektin.  Yleensä olen saanut aikani kulumaan kirjojen parissa erittäin hyvin. Jospa tulevan syksyn omistankin kirjallisuudelle, siis lukemiselle. En änkeäkään itseäni mihinkään kehittävään ja sosiaaliseen vaan olen aidosti mökkihöperö. Miltähän se tuntuisi? Nyt vaikuttaa aika houkuttelevalta. 

Viime vuosina mua on välillä ärsyttänyt jatkuva täytyy-meneminen. Milloin on mitäkin  hankalaan aikaan.  Olen jostain syystä omaksunut sellaisen asenteen, että eläkeläisenä en saa hautautua kotiin vaan on lähdettävä kotoa pois. Jos kuitenkin oikeasti viihdyn kotona?  En tiedä, kun en ole sitä pitkällisesti kokeillut. Heti eläköidyttyäni (hups miten hieno sana) lähdin pois kotoa harrastamaan.  Kotiin ei saanut jäädä. Ensin menin LIISAan, sitten Otsolaan jne. Tuli kaikenlaista ja sen mukana paljon uusia ihmisiä. Ihmisistä en valita, ystäviä kaipaan. 

Hmm... jospa lukisin puutarhalehtiä ja tekisin pihasuunnitelmia.  On kivaa tehdä suunnitelmia, itse asiassa paljon kivampaa kuin toteuttaa niitä. Tällä hetkellä paperilla on suunnitelma pienen aidan pätkän ja uuden portin rakentamiseksi takapihalle. Päässä on suunnitelma huvimajan siivoamiseksi ja ikkunan pokien kunnostamisesta.  Helposti keksin kaikenlaisia suunnitelmia, joita en saa toteutettua. Jospa olennaista kuitenkin on suunnitteleminen.