Eilinen päivä meni nopeasti. Olin keskiviikkona soittanut terveyskeskukseen saadakseni kantapäähäni kortisonipiikin. Lääkärillä ei olut aikoja, mutta avustaja sanoi, että lääkäri voisi soittaa mulle torstaina, jos pääsisin  jonon väliin. Täällä on viimeinkin tajuttu järjenkäyttö lääkärien puhelinaikojen suhteen. Lääkäri soittaa puhelinajallaan potilaalle eikä päinvastoin, jolloin potilaan ei tarvitse roikkua tuntikaupalla jonossa. Lääkäri soitti puolen päivän aikaan ja lupasi ottaa mun vähän ennen kahta. Mulle tuli kiiru imuroimaan. Olin ajatellut tehdä sen tänään, mutta jalkaa ei saa rasittaa, siksi piti imuroida heti. Hessu oli pelotellut mut talvella, etä pistäminen sattuu kamalasti, siksi olin jättänyt asian ja yrittänyt hoitaa jalkaa muulla tavoin. Viron reissulta tullessani yövyin Liisan luona, joka kertoi pistäneensä useasti saman piikin potilaidensa kantapäähän eikä näitä ollut sattunut. Kyllä  toimenpide sattui hiukan, mutta enemmän mua on sattunut kantapäähän näiden kuukausien aikana ja on mulle tehty kivuliaampiakin toimenpiteitä. Tänään jalka on jo hiukan parempi, täyden vaikutuksen pitäisi tulla viikon kuluttua. Jos jalka ei ole parantunut kahdessa viikossa, pitäisi hakea uusia pistos. Omalääkärini jää lomalle ennen sitä, en millään haluaisi mennä jonkun kandin piikitettäväksi eli totisesti toivon jalan parantuvan tästä yhdestä piikistä.

Tuulikilta tuli eilen masennukseen vihjaileva viesti. Kutsuin hänet meille syömään ja pienelle ajelulle. Kävimme viemässä Sallin Ahlaisiin ratsastamaan. Samalla ajoimme hiukan pidemmälle katsomaan myyntiin tullutta koulua.  Noin 15 vuoden ajan olen rantatietä ajaessani Ahlaisista Merikarvialle ihaillut ko. rakennusta. Olisi hieno asua siinä. Tämä on niitä unelmia, jotka eivät toteudu, mutta saahan sitä unelmoida. Tytöt eivät missään tapauksessa suostuisi muuttamaan Ahlaisten takamaille eikä mulla ole mitään taloudellisia mahdollisuuksia tälläiseen tällä hetkellä. Kuten jotkut tietävät, olen intohimoinen sisustuslehtien lukija. Välillä niissä on juttuja tällaisistä taloista ja ihmisistä, jotka ovat kunnostaneet niitä. Vanhan koulun luokista saisi ihania isoja huoneita, jotka voisi kalustaa väljästi. Paikkakin oli ihana, meren rannalla...

Ilta meni tv:tä katsellessa. Uni ei meinannut tulla lainkaan, kun jalkaa pakotti, ei pistoskohdasta vaan muualta. Olen ontunut sitä niin kauan, että ihan kummalliset lihakset oavt rasittuneet.

658173.jpg

Eräällä pihalla Muhussa kasvoi villinä aivan kamalasti belliksiä. Eivät nyt näytä tässä kuvassa miltään.

658167.jpg