Eräässä blogissa kirjoittaja pohti samaa asiaa kuin minäkin aina välillä eli miksi mittaamme omaa arvoamme tekemisillä. Yleensä vielä kysytään kaverilta, mitä olet viime aikoina tehnyt?  Siihen kun vastaa, etten mitään, olen vain lorvinut, saattaa saada hieman omituisia katseita. Mun ystäväni onneksi tietävät tilanteeni ja osaavat ehkä odottaakin tällaista vastausta.

Olen löytänyt uuden huvin. Neloselta tulee päivällä klo 13 kanadalainen ohjelma erilaisista perheistä, joihin syntyy vauva. Tänään oli perhe, jossa vanhemmat olivat yksityisyrittäjiä ulosottoalalla. Vauvan äiti oli kontrollifriikki (minkä hän myönsikin). Uudessa tilanteessa hän ei voinut irroittaa itseään työnteosta vaan kaksi tuntia sairaalasta tulon jälkeen hän jo hoiti firman asioita. Pikku hiljaa viikkojen kuluessa hän uuvutti itsensä täysin, mutta lopen uupuneenakaan hän ei kyennyt ottamaan apua vastaan. Hän ei luottanut miehensä kykyyn hoitaa vauvaa ja jos hän ei saanut miestään kiinni puhelimella, hän raivostui. Mielenkiintoista.  Torstaisin tulee ohjelma kauhumorsiamista, jotka myös usein ovat kontrollifriikkejä ja kuluttavat itsensä tyystin loppuun järjestellessään täydellisiä häitä. 

Kumpikin ohjelma pisti mun miettimään omaa elämääni nuorena vaimona ja erityisesti äitinä. Nykyisin voin jo todeta, että olen ollut samanlainen kontrollifriikki lasten ollessa pieniä. Monenlaista on pitänyt tehdä ja parisuhteen hoitaminen jäi vallan. Lopulta olin itsekin aivan uupunut, samoin mies. Kävimme parisuhdeterapiassa muutaman kerran. Siellä tuli esille, että kaikkein eniten kumpikin kaipasi omaa aikaa, vaikka vain saada olla yksin ja nukkua. Kun menin työhön hoitovapaiden jälkeen, tilanne tietenkin karkasi käsistä. Kaikkea kun ei voi hoitaa, on opittava katsomaan asioita läpi sormien. Silloin en osannut.

Nykyisin osaan. Nautin kun mulla on päivällä aikaa katsella aikaisemmin tyhjänpäiväisinä pitämiäni ohjelmia, siis kertakaikkisen turhia. Mitä siitä!  Olen ylpeä itsestäni, että olen päässyt tähän pisteeseen eikä mun tarvitse aina olla tuottava ja aikaansaava. Voisihan sitä ajatella, että eläkeläisen kodissa on kaikki tiptop, mutta mulla ei ole. Ilman tuota kovaa mankelia, jonka läpi olen joutunut puristumaan, olisin varmaan edelleenkin samanlainen. Tänään olen tyytyväinen, kun sain vietyä roskia ulos ja mankeloitua muutamia lakanoita. Työ on roikkunut viikokaupalla ja nyt lakanat näyttivät jo loppuneen kaapista. Joku voisi sanoa, ettei niitä tarvitse mankeloida, mutta pidän mankeloiduista lakanoista.  Työn jaoin vielä kahteen osaan niin, ettei kerralla tarvinnut tehdä kovin paljon.