Katsoin viikonloppuna kolme leffaa videolta. Kirjastosta saa lainata viikoksi. Kaksi leffoista oli Sean Pennin. Koskettavin oli Minä olen Sam, joka kertoo vammaisesta Samista ja hänen taistelustaan tyttärensä huoltajuudesta. Toinen Sean Pennin leffa oli Tulkki, jossa kerrotaan kuvitteellisen afrikkalaisen valtion hirmuhallitsijan salamurhasta, kun hän on tulossa YK:hon pitämään puhetta. Toinen pääosan esittäjistä on Nichole Kidman. Kolmantena katsoin Maeve Binchyn romaaniin pohjautuvan elokuvan Talo Dublinissa, joka oli aika typerä. Maeve Binchyn romaanit sinänsä ovat mukavan kepeää luettavaa silloin, kun ei kovin jaksa keskittyä raskaampaan kirjallisuuteen.

Olin siis viikonlopun aivan yksin. Mukavaa sekin. Tyttöjä oli jo kova ikävä ja he tulivatkin sunnuntai-iltana kotiin. Tästä sitten alkaa jälleen normaali elämä, Saarakin asuu kotona. Jossain vaiheessa illalla Saara tuli halailemaan ja sanoi, että hänellä oli ollut välillä kova ikävä mua. Ehkä tämä pariksi kuukaudeksi venynyt asuminen isän luona oli pannut hänet ajattelemaan asioita hiukan uudesta näkökulmasta. Toivon niin. Nyt hän vaikutti kovin sovinnolliselta ja huomioonottavalta. Luulen että tauko toisistamme teki meille kummallekin hyvää.

Olin tänään lenkillä. Viikonlopun vietin sisällä. On niin helppo vetäytyä huonon sään suojiin ja jäädä sisälle. Nyt nautin lenkistäni.