Eräs Helsingin Sanomien kolumnisti kirjoitti tänään asumisesta. Hän pohti siinä lähinnä pääkaupunkiseudun muuttoilmiötä eli sitä, että ihmiset haluavat muuttaa maalle ja sitten valittavat puuttuvista palveluista. Helsingin ympäristökunnilla menee rahat päiväkotien ja koulujen rakentamiseen. Jos muuttaa maalle, ei voi olettaa että kaikki palvelut ovat samalla etäisyydellä, mihin kaupungissa ollaan totuttu. Kaduilta saattaa esim. puuttua katuvalot, kun kunta priorisoi palvelujaan. Ihmiset eivät tunnu käsittävän sitä, että jos haluaa muuttaa metsään, siellä ollaan kuin metsässä. Lopuksi kirjoittaja kysyy, kuinka paljon neliöitä tarvitaan, että ihminen on onnellinen.

Luen jatkuvasti asuntojen myynti-ilmoituksia, samoin kuin sisustuslehtiä. Nykyisin rakennattavat talot ovat älyttömän suuria, useimmat yli 150 m3 ja hintakin on sen mukainen, usein 250 000 €:a. Espoon asuntomessuilla (-06) oli tavallisille perheille tarkoitettuja asuntoja, pinta-alaltaan noin 100 m3, joiden hinta on 400 000 €:a! Olen ihmetellyt, miten ihmisillä on varaa moisiin asuntoihin ja lainoihin. Usein lainat ovatkin pitkäaikaisia, jopa 25 tai 30 vuoden lainoja. Espoon asuntomessualueella onkin paljon myymättömiä asuntoja edelleen, vaikka messuista on aikaa kaksi vuotta. Itsestäni tuntuisi aika raskaalta, jos joutuisin ajattelemaan, että asuntolainan lyhentämiseen menee koko loppuelämä.  Täälläkin on nyt myynnissä näitä hienoja ja kalliita taloja. Onko avioliitto hajonnut tai taloudellinen tilanne muuttunut, sitä voi arvailla.

Niin,  kuinka paljon neliöitä tarvitaan onnelliseen elämään? Kun rakennetaan uutta, tunnutaan ajattelevan, että mahdollisimman paljon. Meillä on 98,5 m3:ä kolmella ihmisellä. Tänne mahtuisi oikein hyvin asumaan vielä mieskin, mutta sellaista ei valitettavasti ole näkösällä. : (  Mielestäni me asumme hyvin. Meillä on kaikilla omat huoneet ja olohuoneessa ja keittiössä on riittävästi tilaa. Kun ostin tämän asunnon, hinta oli enemmän kuin olin ajatellut satsata asumiseen, mutta nähdessäni asunnon, mieli muuttui. Asunto oli erittäin hyvässä kunnossa. Olin valmis ottamaan 40 000 mk enemmän lainaa kuin olin alunperin ajatellut. Olen ollut tyytyväinen ratkaisuuni. Toki olisimme voineet asua kolmiossa, mutta se olisi jossain vaiheessa todennäköisesti tarkoittanut sitä, että itse olisin joutunut nukkumaan olohuoneen nurkassa. Ajatus sellaisesta ei ole kovin mukava.

Kun tytöt parin vuoden sisällä muuttavat pois, jään todennäköisesti tähän asumaan, koska samalla hinnalla saisin keskustasta kerrostalokolmion eikä siinä olisi omaa saunaa. Eli on ihan turha muuttaa pois. Minun asumisen tasoni siis nousee edelleen. Ajattelen myös tulevaisuutta eteenpäin siinä mielessä, että todennäköisesti tytöt tulevat kotiin käymään poikakavereidensa kanssa, joskus myöhemmin perheineen. Silloin on ihan mukava, että on kunnolla tilaa.

Sanoisin että onnelliseen elämään tarvitaan nykysin sen verran neliöitä, että jokaisella perheenjäsenellä on oma huone (aikuiset voivat jakaa saman huoneen, mutta työhuone ei ole ollenkaan pahitteeksi).