Kai näitäkin päiviä tarvitaan johonkin. Siis sellaisia, kun tuntuu että mistään ei tule mitään ja aika valuu käsistä johonkin olemattomaan. Voisin jopa sanoa olevani masentunut. Miksi näin yhtäkkiä?  Toivon asian korjaantuvan huomenna tai maanantaina, kun tytöt tulevat kotiin ja tavallinen arki alkaa jälleen.

Suunnittelin jo itselleni päiväohjelmaa. Jospa yrittäisin nousta aikaisemmin ylös ja aamiaisen jälkeen saada itseni lenkille. Tarvitsen liikuntaa monesta syystä, yksi  on mielialan takia. Ottaisin vain sen ohjelmaan ilman, että sallisin itselleni minkäänlaista ajatusta väsymyksestä aamiaisen jälkeen. Kun pakottaa itsensä liikkeelle, eikä mene takaisin sänkyyn, kai se menee. Niin ainakin ennen onnistui. Nyt tulevat ihanat kirpeät syysaamut, joista ainakin ennen nautin.

Olen kauhuissani ajatellut myös sitä aikaa, kun tytöt lähtevät pois kotoa. Tähän saakka olen ajatellut asiaa positiivisena. Tänään tuli ekaa kertaa mieleen, että jos mun olemisesta tulee samanlaista kuin tämä viikko on ollut - väsymystä ja pahaa oloa neljän seinän sisällä. Olen ollut aivan ihmeissäni väsymyksen suhteen. Kun en saa mitään aikaan, moitin itseäni, jne. Siis masennuksen kehä on valmiina. Ensi viikolla alan paremmaksi ihmiseksi. heh ;)