Mitäpä muuta voi tehdä sateisena kesäpäivänä kuin maata peiton alla sängyssä ja lukea mukavaa kirjaa. Olen laittanut jäihin kirjallisen sivistymisen  ja luen sitä, mikä tuntuu mukavalta.  Voi että olen nauttinut, saan olla aivan omissa oloissani, niin pitkään yöpaidassa kuin haluan ja syödä epäterveellisesti jogurttia, mysliä ja voileipiä kahvin kanssa. Tällä hetkellä on menossa Mma Ramotswe -kirjat. Päähenkilö on botswanalainen yksityisetsivä (nainen), joka selvittää tavallisia arjen ongelmia. Salli on ihastunut kirjoihin, joten hänellä on kaikki suomeksi ilmestyneet ja hän hankki Oxfordista loput englanniksi ilmestyneet. Saan vielä harjoitella kielitaitoanikin näiden parissa.

Eilen olin Kokemäellä tervehtimässä ystävääni Paulaa, joka tulee kesäisin Kajaanista mökilleen pariksi viikoksi. Paulan pojat ovat 7 ja 4 -vuotiaat (+14-v tyttö). Pojat olivat kilttejä tapauksia eikä mitään kamalampaa mekastusta ollut. Tosin menoa ja meininkiä sekä puhetta riitti koko päiväksi. Tapaamme Paulan kanssa ehkä noin kaksi kertaa vuodessa, kun hän tulee vanhoille kotikulmilleen. Joka kerta tavatessamme tuntuu kuin edellisestä kerrasta olisi kulunut vain viikkoja.  Niin helposti juttelu lähtee alkuun.  Paulan touhuja seuratessani siunasin itseäni, että tytöt ovat jo tuon ikäisiä kuin ovat. En jaksaisi enää noin pienten lasten kanssa, mutta hänellä ei tietenkään ole valinnan varaa.

Joskus ihmettelen, miten olen selvinnyt tyttöjen kanssa avioeron jälkeen, kun vielä itse sairastin. Tytöt olivat tuolloin 5½ ja 3½ -vuotiaat. Monta vuotta meni, että olin täysin kiinni heissä. Onneksi he saivat olla päiväkodissa, vaikka itse olinkin kotona. Luultavasti se oli mun pelastus.Päiväsaikaan hoidin kauppa-asiat, kotityöt ja ruuanlaiton. Muistan että usein iltaisin tyttöjen katsellessa lastenohjelmia, makasin olohuoneen sohvalla puolihorroksessa. Pahimman tuskan ja ahdistuksen ajan sain olla kotona rauhassa. Kun tytöt tulivat päiväkodista kotiin, jaksoin "näytellä" jollain tavalla normaalia.  Valitettavasti tuli niitäkin pitkiä aikoja, jolloin olin sairaalassa ja tytöt olivat joko isällään tai mun isäni oli meillä hoitamassa heitä.  Tytöt ovat oppineet käytänön kautta, mitä masennus tarkoittaa. Kuulin Sallin joskus selittävän asiaa kaverilleen: "Masennus on sellaista, kun ei jaksa mitään ja makaa vaan." Se oli lapsen näkemys asiasta eikä ollenkaan väärä