Olen tekstannut tänään noin neljä tuntia joulukortteja ja hiukan somistanut niitä lisää. Viime vuonna olin niin innostunut tekstaamisesta, että tekstasin vielä kuoretkin. Tänä vuonna kirjoitan kuoret omalla käsialallani. Tekstaamiseen menee uskomattoman kauan aikaa, kun jokainen kortti / kuori pitää viivoittaa millimetrin tarkasti.

1107667.jpg

1107669.jpg

Yksi suuri asia joulun valmisteluista on siis tehty. Muita isotöisiä asioita ovat joulupipareiden leipominen (toivottavasti tytöt leipovat) sekä siivous. Meillä on viimeksi siivottu syyskuun alussa, jollei joka viikkoista imurointia lasketa. Mitä turhia! Jouluksi haluan tuulettaa matot  ja sohvatyynyt sekä pestä lattiat ja pyyhkiä pölyt.  Tiedän että jotkut pesevät kaapit ym, mutta sellainen ei kiinnosta mua. Varmaan pitäisi kiinnostaa, koska en ole siivonnut kaappeja kuuteen vuoteen. Jouluksi on ihan turha alkaa siivoomaan niitä. On kiva, että koti on puhdas päällisin puolin ja tuoksuus raikkaalta. Siivous jää viimeiselle viikolle ennen joulua, joten tässä kerkeää hyvin hengähtää ennnen. Pitäisiköhän sauna pestä?

Mulla on periaatteena, ettei joulun tähden hössötetä ylimääräisiä.  Lapsuudessani äiti hääräsi kaikenlaista joulun eteen ja oli todella pahan tuulinen koko jouluviikon ja aaton. Se on jäänyt mieleen. Omassa kodissani haluan, että kaikilla on hyvä mieli eikä kotona riidellä siksi, että joku on väsynyt (siis minä). Mielestäni olen onnistunut tässä hyvin, en muista että olisin koskaan jouluna ollut pahalla tuulella.

Ei huvita lähteä metsästämään jouluvaloja tuijaan, joten taidan jättää senkin asian.