Nyt on ahdistus iskenyt oikein kunnolla päälle. Aamu meni vielä mukavasti siiheks kun Seppo lähti. Mutta sitten.

Lähdin Eetunaukiolle kirjan ja ruusun päivän tapahtumaan lähinnä katsomaan, kun Hannele haastatteli Siskoa tämän kirjoista. Se ei kauan kestänyt enkä jaksanut innostua muusta ohjelmasta. Menimme viereiseen kahvilaan istuskelemaan. Ahdistus ei vaivannut niin kauan  kuin oli seuraa. Auta armias kun lähdin sieltä ja tulin kotiin. Opamoxia vaan sisuksiin. Tein ruuaksi lämpimiä voileipiä. Syötyäni putosin jonnekin unohduksen takamaille yli tunniksi. Kun sieltä nousin ahdisti niin helkkaristi. Lisää lääkettä.

Kaikenlaisella touhuamisella olen tähän saakka saanut pidettyä ahdistusta loitommalla. Nyt en vaan jaksa tehdä pihahommia. En myöskään jaksa eritellä, mistä tämä ahdistus johtuu. Se syö mua sisältä päin kuin jokin pahainen toukka. Tai kyllä mä tiedän mistä tää johtuu, mutta en jaksa ajatella sitä. Tää tuntuu niin isolta möykyltä. Kaipa pitäisi mennä ulos pienelle lenkille koirien kanssa. Ulkoilmakin auttaa.