Tänään nousin ylös ihan eri fiiliksellä kuin viimeisen viikon aikana. Eilen olin tuupertua väsymykseeni, nyt ei väsytä ollenkaan. Ehkä Seroquel vaikuttaa nyt niinkuin pitääkin tai sitten tää on tätä 2-suuntaisen mielialan pomppimista eri suuntiin.

Piti heti aamulla aloittaa leipominen. Tarkoitus oli tehdä korvapuusteja, olin eilen ostanut aineetkin. Kun aloin tarkastella jauhokaappia, ei ollutkaan vehnäjauhoja, kuten olin muistavinani. Nyt olen istunut koneen vieressä yli tunnin eikä huvita yhtään lähteä kauppaan, vaikka olen antanut itselleni luvan autoilla noin kilometrin päässä olevaan Siwaan.  Saara kysyi sunnuntaina, miksi en nykyisin enää leivo, kuten aikaisemmin. Viikonloppuna tein mustikkapiirakkaa, jota hän sunnuntaina hyvillä mielin pisteli poskeensa.

Niin, miksi en enää leivo? Ystäväni T leipoo ainakin kerran viikossa, vaikka käy työssä. Hän ei ikinä säästele raaka-aineissa vaan kaikki tehdään voista, kermasta ja sokerista. Hänen leipomuksensa ovat todella hyviä. Itse vetkuttelen pääasiassa kotona enkä saa mitään aikaiseksi. Nuorempana leivoin jatkuvasti. Meillä oli aina pakastimessa pullaa ja sämpylöitä. Usein tein myös erilaisia piirakoita. Tästä Saaralle on jäänyt muistikuva, että olen leiponut ennen tosi paljon. Musta on vaan tullut kamalan saamaton.

Ehkä aikaisemmin ajattelin myös rahaa, vaikka sitä oli enemmän kuin nyt. Leivoin sämpylöitä säästääkseni leipäostoksissa, samoin oli pullan kanssa. Silloin mun piti saada joka päivä kahvin kanssa pullaa. Nykyisin en niin itse välitä pullasta, siksi ei ehkä tule leivottuakaan. Ajattelen myös paksua mahaani, jolle ei todellakaan tee hyvää puputtaa jatkuvasti pullaa. Aikaisemmin en lihonnut yhtä herkästi kuin nyt. Kiitos Deprakinen ja Seroquelin, paino on noussut 30 kiloa neljässä vuodessa. Tyypillistä kaikille ko. lääkkeiden käyttäjille.  En edes syö kovin paljon ja silti lihoan. Osansa tietenkin vaikuttaa se, etten liiku samalla tavalla kuin ennen.