Miten elämä tuntuukin järjestävän kaikenlaista raskasta yllätystä samaan aikaan. Sunnuntain vastaisena yönä katosi toisen veljeni vaimon isä mökiltään. Hän on sairastanut Alzheimerin tautia muutaman vuoden. Hän oli lähtenyt yöllä huussiin ja ilmeisestikään ei ollut pimeässä tunnistanut missä hän on. Häntä on etsitty koko sunnuntaipäivä mm. lämpökameroin ja nyt tämä maanantai. Ei ole löytynyt. Tuntuu niin surulliselta hänen kohtalonsa, samoin tunnen surua veljeni vaimon vuoksi. Hän on kuin sisar mulle. Olenkin aina sanonut, että olen veljieni vaimoista saanut itselleni kaipaamani sisaret. En oikein enää osaa rukoilla, mutta toivon kaikesta sydämestäni voimia heidän koko perheelleen, mummulle ja muille läheisille.

Tänään on totisesti ollut sellainen olo, että huonot asiat kasaantuvat. Mulla olisi ollut paljon puhumista terapiassa tänään, mutta sieltä ilmoitettiin Sadun sairastuneen. Kummasti olen tämänkin päivän kahlannut (lääkkeiden voimalla).

Päivällä innostuin kääntämään hiukan uutta kukkamaata (ei tosin pitänyt siihen kohtaan sitä tehdä). Joku toinen päivä pitää vielä kääntää lisää kukkapenkkiä.