Ostin tänään itselleni Marimekon Iloisen hameen.

Mielestäni olen siihen jo kyllin vanha. (?) Tähän saakka olen ajatellut, että mekko sopii pienille tytöille ja tädeille. Olen siis ajatuksissanisiirtynyt täti-luokkaan. Kun tytöt olivat pieniä, heillä oli serkkunsa perintönä sama mekko. Täytyy sanoa, että se sopii erittäin hyvin pikkutytöille. Kun itse olin koululainen, kylällämme oli valokuvaaja, joka kulki usein tuo mekko päällään. Hän oli vanhempi nainen. Ehkä pitää olla jollain tavalla hiukan omanlaisensa, jotta tykkää kulkea tuollaisessa mekossa. Nyt mulla on se! : )  Ajattelin koekäyttää sen ensi viikonloppuna, kun menemme LIISAlaisten kanssa teatteriin. Pitää vain ostaa sopivan värinen huivi. (Jotenkin on vain sellainen olo, että haluan käyttää mekon kanssa talvella aniliininpunaista huivia.)

Olen siis hyväksymässä itseni tämän ikäisenä ja kokoisena. Tytöt osaavat pitää mut maan pinnalla huomauttelemalla kuinka pihalla olen nuorten maailmasta jne. Nykyisin osaan suhtautua asiaan ilman pettymyksen tunteita. Kai mun kuuluukin olla pihalla nuorten elämästä, onhan meillä 16 ja 18 vuotta ikäeroa, enkä ole enää aikoihin ollut koulussa töissä. Saan siis rauhassa olla täti. Ystäväni Tuija sanoi eilen kauniisti, kun murehdin kilojani, että osaan kantaa ne. Luon kuulemma itsestäni vaikutelman, että tiedän kuka olen. Hyvä niin. Unelmoin kyllä laihemmasta minästä, mutta tällä hetkellä en pysty laihduttamaan, koska en saa itseäni liikkumaan ja nälkää en suostu näkemään.

Sokoksesta löysin puoleen hintaan ihania Espritin muistikirjoja. Oli ihan pakko ostaa kaksi. Mulla on kyllä aika monta muistikirjaa, mutta aina tarvitaan uusia.

Kotiin tullessa oli hiukan sellainen hypo-olo. Ehkä se tuli tuosta ostamisesta tai sitten piti ostaa, kun oli hypo-olo. Tiedä häntä. Kuitenkin oli hyvä olo, kun olin saanut itselleni jotain kivaa. Mä en yleensä ostele itselleni kovin usein vaatteita. Marimekon alennusmyynnissä saatan ratketa useampaankin paitaan, mutta muuten en jaksa kaupoissa kierrellä, ellen oikeasti ole jotain vailla. Ostan esim. itselleni uudet housut ehkä noin kerran vuodessa. Kirjakaupat ovatkin sitten aivan toinen juttu. Myös tuollaista melkein kirjakamaa (heh), siis vihkoja saattaa tarttua mukaan tarjouksesta. Katselin Sokoksessa Doris Lessingin kirjaa Kultainen muistikirja vuodelta 1968. Sitä pidetään yhtenä feminismin perusteoksista. Taidanpa ostaa kirjan ensi tilistä (eläkkeestä).