Tänään oli pitkästä aikaa terapia. Kun pysähdyin toisen ihmisen kanssa miettimään omaa oloani, huomasin olevani väsynyt. Mulla on kyllä kaikenlaisia ajatuksia ja ideoita, mitä voisin tehdä, mutta en jaksa mitään. Ei ole virtaa. Kai tämä ero vie oman osansa, vaikka en sitä kovin tietoisesti pohdi. Onhan tämä taas yksi elämänmuutos.

Toki elämäni aikana on ollut paljonkin muutoksia ja huomattavasti isompia kuin tämä.  Olen ollut paljon tiukemmissa ja raskaammissakin tilanteissa ja lopulta selvinnyt niistä. En ollenkaan epäilekään omaa selviytymistäni. Huomasin vain olevani väsynyt. Kummallista, ettei siihen kiinnitä erityisemmin huomiota silloin kun on yksikseen kotona. Sitä listaa vain asioita, joita on saanut aikaiseksi ja on tyytyväinen.  Miettii ehkä itsekseen kaikenlaista, mitä olisi kiva tehdä. Kaikki energia kuitenkin menee arjen asioiden pyörittämiseen.

En voi kieltää, etteikö olisi tullut mieleen, mikä vika mussa on, kun mun miessuhteet eivät onnistu. Mutta jos siihen suuntaan alkaa miettiä, edessä voi olla loputon aavikko. Terapeuttini kommentoi asiaa hyvin ja mua tyydyttävästi.  Katsotaan mitä elämä tuo eteen.

Välillä tuntuu niin turhauttavalta, että elämä on jatkuvasti kamppailua jaksamisen kanssa. Jatkuvasti tulee takapakkeja, milloin mitäkin. Juuri tällä hetkellä en osaa olla tyytyväinen omasta elämästäni. Kaipa sitä jokaisella on omat murheensa. Kun askartelee oman pienen elämänsä ympärillä, näkökulmakin kapenee.