Kummallista, heräsin tänään ilman ahdistusta ja raskasta pahaa oloa.  Ehkä onkin niin, että kun masentaa, ahdistaa ja väsyttää, ne pitää potea pois.  Tämä on nyt jonkinlainen teoria asiasta, katsotaan ens viikolla kuinka se pitää paikkansa.  Kaikesta huolimatta sain eilen luettua yhden kirjan, mikä oli erittäin hyvä asia. Aloitin jo toisenkin. En ole niin syvässä suossa, että keskittymiskyky olisi täysin mennyt. Se on lohdullista, kuten sekin että kirjojen avulla pääsen toiseen maailmaan, voin unohtaa itseni ja omat asiani.

Aamulla seisoskelin hetken takapihan portailla Tildan kanssa ja havitsin nurmikon alkaneen vihertää. Ehkä nyt olis aika haravoinnille.  Ostamani uudet kukkasipulit odottavat istutusta. Inhottavaa vain että sitä ennen täytyy tehdä jonkin verran  nurmikon kuorimista ja maan muokkausta. Olen jo muutaman vuoden tarkkaillut koirankusetuslenkeilläni eräässä pihassa olevaa vanhojen tiilien läjää. Nyt kauhukseni epämääräinen läjä oli pinottu siistiksi.  Olin ajatellut että voisin käydä kysymässä, joska saisin ostaa ko. läjän. Kun näin siististi pinotun tiilikasan, viimeinenkin uskallus katosi. Tosiasia kuitenkin on, että haluaisin tehdä vanhoista tiilistä polkuja kukkapenkkiin helpottamaan sen hoitamista. Täytynee ilmeisesti tehdä uusi vakoiluretki. Ja rohkaista mielensä, jos aion sen kasan saada.