Vappu meni rauhallisesti kotona. Ekaksi kävimme Sepon kanssa  ajelemassa Noormarkussa, Kullaalla ja Harjavallassa. Mun piti oikein ottaa kuva, kun Seppo tankkaa BENSAA. :)

559154.jpg

Kun palasimme kotiin vappuajelulta, joimme viiniä ja katselimme tv:stä pari hauskaa leffaa.

Vappupäivä menikin hiukan dagen efter -tunnelmissa, kun tuli valvottua pitkään.

Tänäänkin olen vain nukkunut. Piti mennä Anun kanssa kaupungille kahville, mutta nukuin päikkärit jo aamiaisen jälkeen 11.30. Kauppaan ehdin ruokaostoksille ja tehdä ruuan siksi kunnes tytöt tulivat koulusta. He olivat perjantaista tähän aamuun isänsä luona. Oli oikein kiva saada heidät takaisin kotiin. Oli paljon  kertomista mulle. Salli oli saanut uudet kengät. Hessu oli mm. varannut heille Maltan-matkan syyslomaksi ja kesällä he ovat jossain välissä menossa ehkä Tallinnaan. Olen iloinen tyttöjen puolesta, että heillä on tuollainen isä, joka viihtyy heidän seurassaan ja on valmis maksamaan mm. matkoja, puhumattakaan lukuisista vaatteista ym, joita hän heille ostaa. Mulla ei ole varaa matkustella edes yksin, saati tyttöjen kanssa. Olisi kyllä joskus kiva mennä jonnekin heidän kanssaan. Mun osa on pyörittää tätä arkea ja miettiä, miten saan rahat riittämään. Kuulostaapa tylsältä.