Tämä päivä alkoi "myöhässä", kun heräsin klo 11.15 ihan pihalla.  Meidän piti naisten kanssa mennä salille klo 12, mutta kun Tuulikillekaan ei sopinut, olin ihan tyytyväinen, että homma peruttiin. En varmaankaan olisi pystynyt ajamaan autoa, saatika toimimaan kuntosalilla. Mulla herääminen kestää yli tunnin eli sangen hitaasti pääsen liikkeelle omine rutiineineni.

Olin sopinut meneväni Ullan luo Noormarkkuun tänään. Viime tapaamisesta oli kolme kuukautta aikaa. Ulla on hyvin persoonallinen ihminen ja hänen kotinsa on samanlainen, se suorastaan pursuaa kaikenlaista mielenkiintoista katseltavaa. Hän vaihtaa jatkuvasti esim. taulujen paikkoja seinillä, osa on pois ja otetaan taas jonkin ajan kuluttua esille. Ulla on myös taitava käsityöihminen, joten hänellä on esillä monenlaisia kauniita käsitöitä. Nyt oli sohvan päällä kauniit tyynyt, jotka hän oli ostanut jostain, kauniit kuitenkin. Hänen kanssaan on hyvin vapauttavaa olla, saan olla oma itseni. Vaikeina aikoina olen saanut häneltä tukea.

Kun tulin kotiin, olin  edelleen väsynyt. Hetken makasin sohvalla ja luin, sitten oli aivan pakko nukkua päikkärit (klo 18). Nyt menen sänkyyn kirjani kanssa, onneksi huomenna ei ole mitään menoja, paitsi käydä MTK:ssa hakemassa Sadun lausunto mun kuntoutushakemustani varten.