Yhtään liioittelematta olen tänään koko päivän odottanut. Olin unohtanut illalla laittaa kellon herättämään, mutta kas kummaa, heräsin aivan itsestäni klo 5.30, suht pirteänä. Kai alitajunta herättää, kun on jokin tärkeä juttu, mihin pitää mennä. Olin sairaalassa pikkuisen vailla 7. Ensin odottelimme veljen kanssa päivystävän sisätautilääkärin käyntiä. Hoitaja oli eilen sanonut, että mahdollisesti veljeni kotiutetaan, jos on siinä kunnossa. Lääkäri oli sama, jonka kanssa eilen vaihdoin muutaman sanan. Eilen hän sanoi mulle, että veli menee osastolle ensiavusta, niinkuin sitten menikin. Siis onneksi ei kotiin!

Lääkärin käynnin jälkeen odottelimme siirtoa sisätautiosastolle ja psykiatrin konsultaatiota. Veli nukkui, minäkin yritin nuokkua välillä. Olin ottanut päivän lehdet mukaan, että oli edes hiukan ajankulua.  Puolen päivän maissa veljen vaimo tuli mukaan odottelemaan. Noin klo 13.30 siirryimme vihdoin sisätautiosastolle, jossa jatkoimme psykiatrin odottamista. Kun kello läheni kolmea, kävin kansliasta kysymyssä, missähän psykiatri mahtaa viipyä. Tämä oli kuulemma käynyt osastolla jossain vaiheessa päivällä (ilmeisesti silloin kun kävelimme sairaalan toisesta päästä toiseen). Klo 3 psykiatri oli lähtenyt viikonlopun viettoon ja on paikalla maanantaiaamuna. Hoitaja lupasi selvittää maanantaina, mihin aikaan hän tulee katsomaan veljeäni, että voin olla silloin paikalla.

Luulen että sairaalaan jäi melko ahdistunut mies. Häneltä on kielletty melkein kaikki lääkitys. Tuossa tilanteessa olisi hyvä, että joku voisi keskustella hänen kanssaan, mutta tuskin sieltä löytyy sellaiseen aikaa.

Minä tulin kotiin mäkkärin kautta ja olin TODELLA VÄSYNYT. Isäni jonka näin jo sairaalassa, tuli käymään. Kun hän lähti, menin nukkumaan, nukuin 1½ tuntia. Vieläkin väsyttää. Nyt tuntuu siltä, että olisi ihanaa jos perheessä olisi toinen aikuinen hoitamassa näitä huusholliasioita. En jaksa edes ajatella kaikkea, mitä pitää tehdä. Yritän parhaani mukaan huilata viikonlopun.  Odottaminen ja istuminen on yllättävän raskasta.