Mikä ihme on ihmisellä (siis mulla), että pitää jatkuvasti syödä niin että maha rutisee? Olin päivällä Hyviksellä 2-suuntaisten ryhmässä ja siellä leivottiin pizzaa. Oli kai mun sitten syötävä kaksi pizzaa, vaikka yksikin olisi hyvin riittänyt. Tätä tää on ollut jonkin aikaa. Ilmeisesti yritän ruualla korvata jotain? Jotain tiedostamatonta pahaa oloa?  Suuhan meillä ihmisillä on se ensimmäinen nautinnon lähde ihokontaktin ohella. Tällä hetkellä mulla ei ole mahdollisuutta ihokostetukseen, joten syöminen jää ainoaksi vaihtoehdoksi. Tietenkin tämän ikäisen ihmisen pitäisi osata jo jalostaa tarpeitaan ja lähteä vaikka lenkille... En nyt vaan satu tällä erää olemaan niin erinomainen ihminen, että kykenisin tuohon jalostamiseen. (Sille on psykologiassa jokin hieno nimikekin, mutta en juuri nyt muista sitä.)

Muutenkin olen miettinyt sellaista asiaa kuin miten osaisin lohduttaa itseäni? Tiedän olevan joitain tekniikoita, joissa ihminen muodostaa jonkinlaisen sisäisen mielikuvan jostain paikasta, johon hän ajatuksissaan vetäytyy tietyissä tilanteissa. Taaskaan en osaa ajatella tällaista itselleni. Lohdutan itseäni ruualla, ostamalla jotain pientä kivaa itselleni, soittelemalla ystävilleni, kuuntelemalla musiikkia ja tv:n katselulla. Joskus saatan lohdun tarpeeseeni pelata tietsikalla pasianssia pitkiäkin aikoja. Mulla on torstaina aika terapeutilleni. Tämä asia on nyt noussut sellaiseksi aiheeksi, jota haluan pohtia hänen kanssaan. En tiedä kuvittelenko aivan väärin, mutta ajattelen että hyvässä parisuhteessa voi saada lohtua kumppaniltaan. Nyt kun olen taas kerran yksin, ei sellaista mahdollisuutta ole. Lohdun tarve nimenomaan syntyy tuon suhteen purkautumisesta. Terapiassa voin saada lohtua ja oppia hakemaan sitä.

Ollessani avioliitossa en kyennyt ottamaan vastaan hellyyttä ja lohtua, koska en ollut oppinut sellaiseen. Nyt kun osaisin sitä arvostaa ja kykenisin siihen, sitä ei ole. Suoraan sanottuna paskamainen tilanne!

Monet miehet hyppäävät aika nopeastikin suhteesta toiseen. Ehkä he eivät kestä yksinoloa. Olen jostain syystä laittanut itselleni sellaisen rajoituksen, että en vielä voi alkaa katsella muita miehiä, koska erostani Sepon kanssa on  liian vähän aikaa. Kuka sen määrittelee, mikä on kullekin sopiva aika? Minä itse olen vain niin rajoittunut itsessäni, että teen tällaisia rajoituksia. Pitää vihata ja surra tietty aika. Mikä aika?  Pitääkö mun nyt olla yksin kotona surkeana ja iho-ikävissäni vain sen vuoksi, että ei ole kulunut riittävästi aikaa? Onhan ihmisillä suhteita, vaikka he ovat avio-/avoliitossa.

.