Eilen illalla myöhään keksin syyn huonolle nukkumiselleni: täysikuu. Ehkä osansa tuo kipeä selkä, joka tuntuu joka kerran, kun käännyn.  Päästin koiran ulos n. klo 23 aikaan ja totesin ilman olevan melko kylmä, mittari näytti 5 astetta. Tuli kiiru hakea kesän ulkona olleet joulutähti ja rahapuu sisään, jos vaikka yöllä pakkanen yllättää. Samalla kiinnitin huomion mahtavaan kuutamoon. Minä todellakin kuulun niihin ihmisiin, joiden unen laatuun täysikuu vaikuttaa. Mistä moinen johtuu, sitä en osaa selittää. Olen joskus siitä lukenut ja autuaasti unohtanut tapani mukaan. 

Muutenkin nukkumiseen liittyen on tullut uusi tapa. Ennen otin lääkkeet klo 21, menin sänkyyn n. klo 22 ja luin tunnin ennen nukahtamista.   Nykyisin asetun tv:n ääreen klo 21 ja katson telkkaria puolille öin. Lääkkeet otan, miten sattuu. No, tietäähän sen että nukun aamuisin pitkään, klo 10-11 asti.  Tässä sitten tulee mukaan se kyylä. So what?  Mitä sillä on väliä, millainen elämänrytmi mulla on?  Oikeasti nautin omasta elämästäni ja siihen liittyvistä vapauksista. Tää on vaan taas uutta mulle ja siihen sopeutuminen vie aikansa. Pitäisi muka elää ympäristön työssäkäyvien ihmisten elämäntyylin mukaan. Aivan selkeästi mulla on nyt menossa joku elämäntapakriisi. ; )

Lehdissä on viime aikoina kirjoiteltu työkyvyttömyyseläkeläisten aktivoimisesta takaisin työelämään. Olen pohtinut omaa mielipidettäni asiaan. Opettajan työhön en tällä hetkellä kykene, aika on tehnyt tehtävänsä, mun pitäisi kouluttaa itseäni ennen työtä, mihin en löydä  riittävästi motivaatiota. Siks toiseks opettajan työ yläasteella ja lukiossa on hemmetin raskasta. Kun en sitä ennenkään jaksanut, miten nyt.

Sit mietin jotain puolipäivätyötä toimistossa. Mulle ei riitä sellaiset tavalliset, tylsät hommat, esim. tietojen tallentaminen koneelle. Tulisi melko pian sellainen olo, että musta on kyllä enempäänkin kuin tekemään simppeleitä toimistohommia. (En aliarvioi ihmisiä, jotka näitä hommia tekevät, ne vaan eivät ole mua varten.)  Mä haluan työssäni haasteita ja mahdollisuutta luoda uutta. Siinä sitten onkin taas mun sudenkuoppani. Jos löytäisin sellaisen työn, 4 tuntia päivässä ei riittäisi työajaksi (en halua kokopäivätyöhön), kun innostuisin kehittämään ja keksimään uutta. Loppu viimeks tapahtuisi sama, mikä on tapahtunut monta kertaa aiemminkin mun elämässäni eli mopo karkais käsistä ja mä tekisin hommia niin, että ekaks menis yöunet kun miettisin ja suunnittelisin asioita (hypomaniaa). Lopulta ajaisin itseni uupumukseen ja sitä kautta masennukseen. Tää kuvio on tuttuakin tutumpi. Vielä en ole niin sinut itseni ja sairauteni kanssa, että luottaisin omaan kykyyni tehdä selkeitä rajoja itselleni. Näitä pohtiessani olen tullut siihen johtopäätökseen, että seuraan mielenkiinnolla, miten työministeriön hanke etenee. Voi olla että siinä vaiheessa, kun tytöt ovat muuttaneet pois kotoa, haluan töihin.