Pääsiäinen meni niin kuin uumoilinkin. Kylässä olleen ystäväni Aijan kanssa juttelimme monesta asiasta, löhösimme ja söimme hyvin. Oli rentouttava pääsiäinen. Tänään, toisena pääsiäispävänä olen jälleen kerran yöpaitaillut. Jotenkin vain en ole saanut vaatteita päälle eikä tähän aikaan enää kannata, koska en ole menossa mihinkään. Kohta siirryn tv:n eteen katsomaan suosikkisarjaani, Sydämen asialla.

Mulla on sellainen hassu olo pääsiäisestä, että hyvä kun se on ohi. Saa taas keskittyä tavalliseen, arkiseen elämään. En ole mikään juhlapyhien ystävä. Pääsiäinen on huomattavasti helpompi juhla kuin joulu, koska tähän ei liity mitään odotuksia. Nuorempana juoksin kirkossa ja eri tilaisuuksissa, nykyisin en enää välitä niistä. Nyt voi oikeasti alkaa odottaa kevättä, kun jo viikon päästä on huhtikuu. Parasta aikaa mulle keväässä on se, kun lehdet ovat pienellä silmulla, eivät vielä täysin auenneet. Olen aina eniten pitänyt juuri tästä vuodenajasta.

Mistä vuodenajasta sinä pidät?