1175621.jpg

Millainen vuosi tästä mahtaa tulla?  Uuden vuoden kunniaksi halusin blogiini uuden taustan. Tykkään tästä, koska se jollain tavalla kuvaa omaa elämääni, varjojen ja valon kautta kukkaan ja taas varjoihin.  Olen myös poistanut muutamia laatikoita ja lukemani kirjat löytyvät sivuilta.

Kuvassa oleva peili on se ystävältäni yllätyslahjaksi saamani, joka toi hyvän mielen. Oikeasti peili raameineen on suunnilleen tuon kokoinen. 

Kun siirsin laatikosta tietoja sivuille, mietin viime vuonna lukemiani kirjoja. Kaikkein suurimman vaikutuksen on tehnyt Jan Guilloun Pahuus. Myös Tiina ja Reko Lundànin Viikkoja, kuukausia pysäytti.

Viimeksi olen lukenut Imbi Pajun kirjan Torjutut muistot. Olen pettynyt lukemaani, koska odotin hänen käsittelevän äitinsä elämää, kuten kirjan kansitesteissä annetaan ymmärtää. Kirjasta kuitenkin 3/4 meni Viron historian käsittelyyn ja 1/4 kerrottiin hänen vanhempiensa kohtalosta. Tulipa sivistystä Viron historiasta, joka jäi koulussa vallan käsittelemättä.

Viime viikolla kävin sisäisen kamppailun, onko mulla laittaa 25 €:a kirjaan. Lopulta ostin itselleni Alexander von Schönburgin Tyylikkään köyhäilyn taito  -nimisen kirjan. Häneltä meni 90-luvun alussa työpaikka ja varsin hyvät tulot. Kirjassa hän pohtii köyhänä elämistä. Olen lukenut kirjaa hiukan alusta ja sen ajatukset tuntuvat riemastuttavan tutuilta. Onhan tässä itsekin oppinut elämään pienillä tuloilla.

Kirjastosta lainasin jo ennen joulua kirjan, joka kertoo Maosta. Kirja on varsinainen tiiliskivi. Sitäkin aloin jo lukea. Kirjoittajat ovat onnistuneet kirjoittamaan vetävästi, jo heti alusta kirja vei mukanaan.