Kävin hammaslääkärissä. Maanantai-iltana lohkesi yläposkihampaasta iso pala. Tiistai-aamulla piti herätä ihan klo 8 soittamaan hammaslääkäriä. Onneksi sain ajan omalle lääkärilleni heti keskiviikoksi. 

Olen istunut paljon hammaslääkärissä, koska 2000-luvun alussa mulle tehtiin suuria operaatioita purennan vuoksi.  Mulla oli ns. saksipurenta eli yläleuan takahampaat jäivät alaleuan hampaiden sisään, kun normaalisti ylähampaat tulevat tasan alahampaiden kanssa.  Vasen leukanivel oli täysin kulunut, se tuli aika ajoin ulos nivelkuopasta ja sain väännellä käsin leukaani saadakseni sen paikoilleen. 

Ekana hampaita yritettiin siirtää rautojen avulla, mutta se ei auttanut. Sitten leikattiin koko ylähammasrivistö irti leukaluusta ja paloiteltiin, jotta se kasvaisi uuteen kohtaan. Suussa oli ylähampaissa kiinni kamala koje, joka täytti koko kitalaen ja siinä olevaa ruuvia piti joka päivä vääntää kierros oikeaan. Vehkeen tehtävänä oli siirtää hampaita oikeaan kohtaan.  Muistaakseni tässä hoidossa meni nelisen kuukautta. 

Loppukesästä oikojalääkäri ja hammaskirurgi totesivat, ettei hoito ollut riittävä. "Möntti" ei riittänyt siirtämään vasemman yläleuan hampaita tarpeeksi vasemmalle vaan hampaat jäivät edelleen alaleuan hampaiden sisään.  Samalla ko. lääkärit huomasivat, että leukani on vino ja se pitäisi korjata. Niinpä seurasi uusi leikkaus, jossa jälleen irroitettiin ylähampaat leuasta ja pilkottiin vielä pienemmiksi osasiksi, jotta ne varmasti liikkuisivat oikeaan kohtaan. Samassa leikkauksessa alaleuka pilkottiin ja sitä siirrettiin oikealle.

Pidin ekaa leikkausta helppona ja siksi suostuin toiseen leikkaukseen. Sepä ei enää ollutkaan samanlainen vaan huomattavasti kivuliaampi, olihan luuta sahattu rikki monesta kohtaa.  Leikkauksessa suuni sidottiin yhteen. Mulla oli siis raudat ja niihin kiinnitettiin kumilenkit, jotka pitävät ala- ja ylähampaat yhdessä. Muistan kun leikkausta seuraavana päivänä tuotiin useassa nokkamukissa ruokaa. Ihmettelin siinä aikani, miten saisin syötyä, kun suu ei auennut ollenkaan, enkä edes tuntenut koko suun olemassaoloa, niin puuduksissa se oli. No, minä sitten kaadoin nokkamukista litkua sinne missä luulin suuni olevan ja imin ruuan hampaiden raosta. : ) Kotona piti kuukauden syödä nestemäistä ruokaa. Kyllä ruisleipä tuoksui tuolloin hyvältä!

Kolmantena päivänä molemmat lääkärit katsastivat leikkauksen tuloksen. Oikojalääkärin piti asetella rautojen kiristykset kohdalleen. Toimenpiteessä meni tunti. Muistan kun hän hermoili, että ei kai muhun satu, kun hampaat heiluivat yksitellen suussa miten sattuu. Hänestä oli inhottavaa liikutella niitä. Yllättävää kyllä, muhun ei sattunut.  Tunnin työn jälkeen lääkäri totesi olevansa yltä päältä hiessä, niin kovasti hän oli jännittänyt tekemisiään.

Ennen ekaa leikkausta kirurgi suositteli mulle lymfaterapiaa, koska oli kuullut jonkun saaneen avun siitä turvotuksen poistamiseen. Ennen kumpaakin leikkausta kävin pari kertaa lymfassa ja sen jälkeen ehkä 5 kertaa. Kun  kummallakin kerralla menin kahden viikon päästä leikkauksesta tarkastukseen, lääkäri ihmetteli, kun mulla ei ollut enää ollenkaan turvotusta.

Tuosta kaikesta on jo muutama vuosi ja purentani on nyt hyvä. Tosin joudun käyttämään yöllä purentakiskoa vuosia eteenpäin, mutta se on pieni haitta kaiken koetun jälkeen. Leukakin pysyy kuopassaan. Kun tänään jouduin pitämään suutani auki puoli tuntia, huomasin vasemman leuan kipeytyvän. Molemmat leukani ovat niin täynnä rautaa, että mahtaisiko lentokentän metallinpaljastin alkaa vinkua.

Maatessani tänään hoitotuolissa ajattelin, että ihminen on siinä aikalailla hammaslääkärin armoilla.  Suu oli täynnä jos jonkinlaista vehjettä ja koko ajan tapahtui jotain. Rautainen ammattitaito!

Ai niin. Eilen illalla oli hiukan kuumetta ja nyt on sellainen olo, että kuume nousee taas. (Epätyypillistä mulle, en edes muista koska mulla olisi ollut kuumetta.)  Mutta ruokaa on tehtävä ja sitten saankin maata. Onneksi tytöt menevät isälleen viikonlopuksi, saan sairastaa aivan rauhassa. Salli oli viime viikolla muutaman päivän kipeä. Mahtaako olla sama tauti?