Nyt on kyllä niin marraskuu kuin vain voi olla, vesisade vain puuttuu, onneksi huomiseksi on tiedossa sitäkin. Taivas on ollut koko päivän paksujen, harmaiden pilvien peitossa. Ei ole tehnyt mieli lähteä yhtään mihinkään. Hyvin olen saanut vetkuteltua tekemättä mitään. Olo on samanlainen kuin ulkona. Masentunut ja harmaa. Pimeys alkaa joka päivä yhä aikaisemmin. Kiitos lääkkeiden ja eläkkeen, herään kuitenkin vasta kun päivä on koittanut eli valoisaan (?) aikaan. Tyttöparat (siis mun) joutuvat heräämään ja lähtemään kouluun pimeydessä äidin vain nukkuessa kotona.

Olen miettinyt, että on kummallista, miten tuo sää vaikuttaakin ihmisen mielialaan, ainakin mun. Meitä on monta samanlaista, kaamosmasentujaa. Tähän ei tunnu kirkasvalolamppukaan auttavan. Istun aamiasen, noin tunnin, sen edessä. Päivällä luen Hesarin ja juon kahvia jälleen lampun loisteessa noin tunnin ajan. Ehkä pitäisi olla kuin siilit eli hyvällä mielellä painua talvihorrokseen ja herätä siitä vasta keväällä lämpimillä ilmoilla. Eli suoda itselleen sen, että harmaina kaamosajan päivinä saa olla masentunut, toimeton sekä katsella leffoja, lukea kirjoja ja tehdä asioita, jotka tuntuvat mukavilta. Anteeksi työssäkävijät: näinä päivinä en jaksaisi käydä töissä ja olen tyytyväinen kotona olemiseen.

Tänään olen  katsonut videolta eilen nauhoittamaani Ydinpommi-elokuvaa. USAlaiset ovat kuvanneet atomipommikokeensa ja tuo dokumentti käsittelee niitä. Uskomatonta, kuinka läheltä tarkkailijat katsovat kokeita. Silloin ei ollut samaa tietoa säteilyn vaikutuksista kuin nykyisin on. Olisi kiinnostavaa saada tietää, kuinka moni tarkkailijoista on vuosien kuluessa sairastunut syöpään ja millaisia jälkeläisiä heille on syntynyt. Dokumentissa näytetään myös pätkä Hirosiman ja Nagasakin tuhoista. Olen aina ihmetellyt, mihin kaikki radioaktiivinen saaste on viety, kun kaupungit on rakennettu uudelleen.

Tänä syksynä musta on tullut varsinainen tv:n suurkuluttaja. Saatan istua tv:n ääressä välillä koko illan ja se on mulle aivan uutta. Ennen käytin paljon aikaa kirjojen lukemiseen, nyt sen sijaan tv:n katsomiseen. Tuokin että katson päivällä videoita, on uutta. Sellaista olen tehnyt aikaisemmin yksinäisinä viikonloppuina, kun tytöt ovat olleet isänsä luona. Sairaalassa ollessani satuin katsomaan muutaman osan Sydämen asialla -sarjasta, nyt sen joka jakso pitää nähdä. Eilen katsoimme Sepon kanssa hauskan elokuvan Enkelten talo, jonka löysin kirjastosta. Suosittelen, siitä tuli hyvä mieli ja sai hihittää hauskuuksille.