Hiljaista monta päivää.. Sitä se on tämä suomalainen juhannus, ei koneellekaan viitsi. Oltiin Sepon kanssa rauhassa kotona . Syötiin hyvin, saunottiin katsottiin muutama leffa ja tietenkin nautittiin virvokkeita.

Mua vaivasi sunnuntaina tulevat ja olleet Anun hautajaiset. Lauantai-iltana ahdistus oikein iski, oli sellainen olo, että haluaisin jättää sunnuntain väliin. Hyvin harvoin mun elämässä on ollut sellaista fiilistä. Tuntui vain niin pahalta mennä Anun hautajaisiin. Kun asia on venynyt, Anun kuolemakin on ollut ajatuksissa taka-alalla, en ole sitä erityisemmin miettinyt.  Eilinen oli jotenkin tunteissa kaksijakoinen päivä: toisaalta oli hyvin surullinen olo, toisaalta tuntui hyvältä. Suru Anun menettämisestä ja kuoleman lopullisuudesta konkretisoitui. Varsinkin kun Anun arkkua vietiin haudalle ja laskettiin hautaan, tuntui tosi pahalta. Rakas ystävä on todella pois, ruumis on haudassa, sielu missä lie.

Toisaalta oli lämmin tunnelma. Mennessäni hautajaisiin en tuntenut ketään. Olin tavannut Anun siskon kerran. Nyt sain tavata monta Anulle läheistä ihmistä, mm. hänen poikansa, joiden molempien kanssa olin jutellut puhelimessa, toisen kanssa useita tunteja. Tuntui hyvältä nähdä, että Anulla oli ihmisiä, jotka välittivät hänestä, vaikkakaan viime vuosina  hän ei kovin monen kanssa ollut tekemisissä. Katsellessani kirkossa ihmisten upeita kukkasysteemejä ne tuntuivat niin turhilta (poikien ja siskon + hänen perheensä en). Kuinka paljon Anu olisi eläessään iloinnut niistä kukkasista, jos joku olisi hänelle sellaisia vienyt. Anu nimittäin kärsi myös yksinäisyydestä. Kunpa jokainen muistaisimme läheisiämme heidän eläessään, kertoisimme heille tunteistamme jne. Kuollut ei enää sanoista hyödy.

Pidin muistotilaisuudessa puheen. Olin yllättynyt itsestäni, kuinka mua ei jännittänytkään niin paljon kuin pelkäsin eikä edes itkettänyt. Pystyin puhumaan vapaasti paperi vain ajatusten tukena. Heti puheeni jälkeen moni sanoi ääneen kiitos ja myöhemmin moni tuli esittäytymään ja kiitti puheesta. Se tuntui hyvältä. Moni ihminen puhui ja muisteli Anua yhteisesti. Jaetuista muistoista tuli lämmin ja läheinen olo. Olimme yhdessä saattamassa Anua haudan lepoon. Uskon että Anulla on nyt hyvä olla, kaikki tuska ja ahdistus on pois ja hän saa levätä hyvän Jumalan huomassa.

Tein itse pihan kukkasista haudalle kimpun.

Rakas ystävä on pois.