Tää on nyt sellainen asia, että olen pitkään miettinyt, voinko kirjoittaa näin henkilökohtaisesta perhettäni koskevasta asiasta tänne. Päätin kuitenkin kirjoittaa. Saara (17v.) keksi parisen viikkoa sitten, että hän haluaa muuttaa pois kotoa. Pääasiallisena syynä se, että hänellä menee matkustamiseen liikaa aikaa (koulusta kotiin yhteen suuntaan 5 km, matkan hän kulkee bussilla). Yleensä hän tulee koulun jälkeen kotiin syömään ja lähtee sitten takaisin kaupunkiin joko poikaystävänsä luo tai kuntosalille. Arkisin ei illalla tule takaisin muuta bussia kuin sellainen, joka jää km:n päähän meistä eli pitää kävellä kotiin tuo km.

Mä ilmoitin heti, ettei kotoa pois muuttaminen sovi tässä vaiheessa, asiaan on monia syitä, mm. kumpaakin koskevia taloudellisia asioita. Saaralla ei tunnu olevan minkäänlaista käsitystä, mitä eläminen maksaa. Hän luulee tulevansa toimeen 400 €:n asumistuella ja opintorahalla. Tietenkin isä maksaisi hänelle elatusavun, joka olisi noin 300 €:a. Hän laski, että se tekee 10 €:a / pv, kyllä hän sillä elää. Jne jne.

Hän alotti viime viikolla autokoulun. Eräänä päivänä hän oli keksinyt ratkaisun tähän ongelmaansa, kuten hän mulle ilmoitti. Isä SAA LUVAN ostaa hänelle oman auton, kun hän saa ajokortin. Lopulta tilanne kotona meni siihen, että Saara haki riitaa mun kanssa joka päivä ja mun alkoi hermot mennä. Kiitos mielialaa tasaavan lääkityksen, en kuitenkaan polttanut hihojani enkä huutanut hänelle. Suljin vain oven ja kieltäydyin keskustelemasta hänen kanssaan.

Olimme sopineet hänen isänsä kanssa keskustelun Saaran asioista torstaiksi klo 17. Tästäkin tuli kamala huuto, kun mä en muka ollut ilmoittanut hänelle kellonaikaa. Hessu oli onneksi ilmoittanut Saaralle aikaisemmin, että oma auto on täysin poissuljettu vaihtoehto. Olin myös etukäteen sanonut Hessulle sellaisesta mahdollisuudesta, jos Saara asuisi hänen luonaan jonkin aikaa, että mun ja Saaran välit keskeis rauhoittua. Loppujen lopuksi koko asia Saaran kohdalla kilpistyy siihen, että hän ei voi iltaisin kävellä kotiin km:n matkaa!  Bussin odottaminen ½ tuntia koulupäivän jälkeen kaupungissa ottaa myös päähän. Näistä syistä hänen pitäisi päästä muuttamaan kaupunkiin.   ------- Mitä tuohon sanoisi? Mielestäni sillä lapsella ei  nyt oikein realiteetit kohtaa.

Lopputulos on se, että hän asuu jonkin aikaa isänsä kanssa, että tämä tilanne rauhoittuu. Ehkä hän siellä myös huomaa, että ruuanlaitto ym. puuhat vievät aikaa ja ovat kiusallisia, kun on kova nälkä, meillä yleensä ruoka odottaa valmiina pöydässä, kun tytöt tulevat koulusta kotiin. 

Nää riidat alkoi ahdistamaan mua ja veivät jo yöunet, mutta ei ahdistus tähän ratkaisuun loppunut. Tämä on sellainen tilanne, mitä äitinä en olisi koskaan halunnut kokea, että mun menee sukset ristiin oman lapseni kanssa niin paljon, että on parempi että hän asuu isänsä luona. Näin nyt vaan on. Olen joutunut syömään Opamoxeja jo 30 mg:n tabletteina. Pelkään kovasti oman mielenterveyteni puolesta. Onneksi sattumalta sovin terapeutilleni ajan torstaiksi. Mun on hyvin vaikea käsitellä vihan tunteita, jolloin ne valitettavasti kääntyvät mua itseäni vastaan... Erityisen vaikeaa tietenkin on tässä tilanteessa myöntää vihaavansa omaa lastaan. Nyt suunnilleen elän tunnista toiseen.